Olin nuori, ylpeä,

                  kauniskin.

                         minihame,

                          kengät puodista Pariisin.

                                      Miesten katseet kiinnittyi rintoihin,

                         niitä auliisi heille esittelin,

                             itse sisäänpäin hymyilin.

                                He uskoivat houkat,

                                     heille rakkautta antaisin.

                          Eivät tehonneet turkit, ei timantit,

                            heille tuottaa tuskaa halusin.

                              Sen tuskan näin minä lapsena,

                                  kuinka isä kohteli äitiä.

                                    Oli katse kuin vangitun eläimen

                                       alistetun, häkkiin suljetun..

                                           päätin silloin,

                           ei minua osteta rahalla

                                 ei turkeilla,

                            ei timanteilla.

                                  Jotain siinä menetin minäkin,

                                        jäi kivi

                                              paikalle sydämen.                          

                          oman tiensä kulkijaa,

                                Sormet sormien lomassa

                                      huulet huulia koskettaa

                                          alla kuuma hiekka,

                                               kattona pilvetön taivas.

                                                   Pieni hetki ikuisuutta,

                                                       pieni hetki ajattomuutta.

                                                             Edessä tuntematon tie,

            Kuljin maita ja mantereita,

                meriä monia seilasin.

                   Satamissa naisia nauratin.

                      Rakkautta siellä ja rakkautta täällä

                          niinhän sen ajattelin.

                      Olin Mies,

                         oli minulla oikeus ottaa

                            oli minulla oikeus jättää

                                se Miehen oikeus tietenkin.

             Vuosien saatossa huomasin

               ei charmia riittänyt loputtomiin,

                  ei enää naisia

                    nauravaisia.

                     Ei rakkautta tarjottu tarjottimella..

                 Olin vanha...

                      lopulta sen tiedostin

                        ei rakkautta voi ostaa

                           ei saadakaan,

                       ellei mitään ole valmis antamaan. 

               Kun elämänpolkuni aloitin,
                 kaikki niin kauniilta näytti.
                    Kukkaset täyttivät tienpientaret ja
                       tuoksu ilman täytti.…
                          Lintujen laulua kuuntelin,
                             tuulta ja ääntä sateenkin,
                               annoin kaiken elämän tulla.
                        Niin kiire oli jatkaa matkaani,
                           etten huomannut illan tulleen.
                               Kukat kuihtuivat polkuni varrella.
                        Hämäränviittaan kietoutuneena
                          kompastelin ja kaatuilin,
                              polvet verillä kivikot ylitin
                                unelmaani yhä vain etsin..
…
                         Olen vanhus harmaahapsinen
                           elämäni kiireessä yksin jäänyt.

Synkissä vesissä kahlasin.
   elämäni tarkoituksen kadotin
      Väsyneenä, allapäin,
         Tuonelan ovelle kolkutin..
           Ei auennut ovi,
            ei avainta näy.
.
               Olen vankina elämän,
                 kohti vapautta kurkotan..
                  sinne löytyykö tie
                   vai kahleissako
                     loppuun asti se vie.

                          Ilta mummin ja lapsosten
                          on leikkiä ja kerrontaa satujen.
                          Satu Pinokkiosta, toista miellyttää, 
                          toinen Dumboa rakastaa, vaikka 
                          kyynelsilmin lausahtaa –
                             ”miksi kyyneleet monet nää,
                               poskilleni aina vierähtää?
                               Miksi Dumbon äiti vangitaan,
                               lastaan hän vain puolustaa? " 
                           – Niin se on pikkuinen,
                               äiti lastaan rakastaa,
                               rakkaudessaan puolustaa,
                   Rakkaudesta lapsonen, itkee moni ihminen -
                               siitä on kysymys sadussa tässä .
                               pienen Dumbon elämässä.
                               Satu Pinokkiosta opettaa, 
                                totuus aina kannattaa,
                                valheilla rakkaitaan satuttaa,
                                 ongelmia vain aiheuttaa.
                  Viimein ilta koittaa ja uni lasten mielet voittaa.
.                               Kyynelsilmin, hymyillen, 
                                hiuksianne silittäen, hiljaa kuiskaan: 
                                kauniita unia pienoiset,
                                 lapsenlapseni suloiset.

                                                     Siitä hetkestä oppi myös aikuinen

                Minun lapseni, pieni lintuseni.
                 Jaloin horjuvin otit ensiaskeleet.
                   Pian siipesi levitit,
                     pois luotani lensit…
                     ..
                         Välilaskun teit,
                      eivät siipesi vielä kantaneet.
                        Siipirikkoni, pieni lintuni.
                           ..
                     Pian kuitenkin jatkoit matkaasi.
                      Kohti taivaan sineä kohosit
                       oman pienen pesäsi rakensit,
                            .. pieni lintuni, oma lapseni.
                        

                           Sylissäni lapsonen,
                      elämänsä minuun luottaen.
                        Silmin kirkkain viattomin,
                      kysymyksiä tuhansin
                         joihin en vastata voinut.
                          Sadut monet kuuntelit,
                     pää rintaani vasten nukahdit.
                          Sydän onnea tulvillaan
                          kyynelsilmin untasi valvoin,
                             Tuli aika luovuttaa,
                             sinun oma elämäsi aloittaa.

                           Sinun lastasi nyt uneen tuuditan,
                            hellin käsin hoivaan ja rakastan.
                             Elämältä lahjan sain suurimman.
                                     Kiitos elämälle.

                            Lapselleni

                         Jos voisin pilvet taivaaltas poistaa,
                         nähdä kuinka silmäsi taas loistaa,
                        se olis lahja jonka tahtoisin antaa
                         murheen taakan pois sydämestäs kantaa.
                        Sitä kuitenkaan en sulle antaa vois,
                         se ei silloin sun eläämääsi ois.
                       Siis annan sulle rakkauden aidoimman,
                          kodin turvallisen ja rauhaisan.
                          Jos myrsky sinun eläämääsi riepottaa,
                        täällä lämmin syli aina odottaa.

                              Kultahääpäivä

                     Hääpäiväänsä kaksin he viettävät,
                     hiljaa istuen, elämäänsä muistellen.
                     Mies vaimoaan katsoo huokaisten;
–                   Kuinka jaksoit kanssani kaiken tämän,
                            pitkän yhteisen elämän.
                      Hoidit työn, lapset ja kodinkin,
                       minä illat kapakoissa hummailin.
                       Minä nauroin, lauloin ja remusin
                       kodin lämpöön lopulta palasin.
                                Et syytellyt,

                                silti huomasin,
                       yksin salaa itkit iltaisin.
                       Nyt anteeksi pyydän nöyränä ja
                       kiitän vuosista kymmenistä.
                        Katselen kasvojas rakkaita
                        joihin suru on jättänyt leimansa
                               suru jonka sinulle aiheutin,
                               anteeksi vaimo rakkahin.,

                        Vaimo miestään katsoo,

                                kättä puristaa,
                         silmin kirkkain hiljaa lausahtaa;
                         -sinua rakastin ja rakastan vieläkin.

                                  En isän polvella istunut,
                                  ei äiti uneen tuudittanut.
                                  Huudot vain kuulin korvissani,
                                  remmin jäljet tunsin selässäni.
                                  Vain muutama vaate nyytissä
                                   häädön sain lapsuuden kodista.
                                  Viha ja katkeruus seurana

                                    rahattomana etsin uutta kotia.
.
                                 Kuljin maailmaan paikkaani etsien,
                                  nauroin ja lauloin elämästäni nauttien.
                                  Haukkasin makeaa hedelmää,
                                    joka lopulta olikin kitkerää.

                            Kotiportille takaisin palasin,
                             nähdä perheeni jälleen halusin.
                             Ei auennut ovi vaikka kolkutin,
                             maailmalle itkien palasin.
.
                              Meni vuodet ja vuosikymmenet,
                              aina mietin, vastausta odottaen,
                              minkä pahuuden sain minä syntyessäin, 
                              olin vanhemmilleni suuri taakka vain.

                             Äidin tunteet

                        Niinkuin karhuemo pentujaan 
                               rakastaa äiti lapsiaan 
                       Heille kaiken hyvän tahtoen antaa.
                                   onnen,

                                      ilon,

                        rakkauden ja huolenpidon

                         Ei ikää lapsilla koskaan niin paljon lie

                         ettei ajatustentie iltaisin luo jokaisen vie.

                          Heidän onnestaan hiljaa iloitsee,

                         suruista silmät kyynelistä kastuu.

                           Päänsä kun tyynyyn painaa,

'                             hiljaa huokaa..

                            Isä Taivaan, lapsiani suojaa..

                            muisto vain jäi

                            Aamulla sinut vielä näin,
                               hiljaa oven jälkeesi suljit.
                                 Kuvasi on yhä kädessäni,
                          odotan sinun vielä luokseni palaavan .
                              Et tule koskaan enää.. tiedän sen.
                              Tuli vain pappi ja poliisi.
                                Ei hyvästejä, ei anteeksiantoa.
                                  Huoneeni on kylmä ja valoton,
                                      kyyneleeni ovat kuivuneet,
                         vain syvä ja pohjaton kuilu on edessäni.
                                            Siihen jäin
                                en osannut jatkaa eteenpäin.
                                    

Sanoja, sanoja
   tyhjiä sanoja
     sanoja vailla merkitystä.
       Sanomattomat sanat
         ovat syvällä sielussani
           lukittuna sielussani.
              Avain on hukassa
                etsi se avain
                  avaa salpani.
                    Saat kuulla merkityksellisiä sanoja,
                       sanoja
                         sydämen kyllyydestä,
                            sanoja
                               tukahdutetusta rakkaudesta
                                 sanoja
                                   yksinäisyydestä
                                      sanoja
                                        kaipauksesta.
                                           Avaa salpani jos otat ne vastaan.
                              

                                                                  -------------------------

                                     

                                                         Äidilleni

                              Siinä se oli, tuossa kämmenelläni.

                              Tuuli oli viedä sen mukanaan,

                               jotkut sitä kadehtivat, 

                               yrittivät sen rikkoa. 

                               olin se vähällä kadottaa. 

                               Tartuin siihen tiukemmin, 

                               onhan se niin arvokas. 

                               Suojasit sitä omalla kädelläsi. 

                               Siinä se on edelleen 

                                kämmenelläni turvassa, 

                                 meidän suojassamme.

                                  Nyt kysyt mistä puhun

                        Ystävyydestä Kultaseni, ystävyydestä.