Anneli Nikulainen

Lähtösi jälkeen olin elänyt yksin

niin kauan yksin etten huomannut
kuinka hyytävä oli huoneeni

en tuntenut Otavaa
vaikka yöt valvoin tuijottaen taivaalle
ja päivällä paloivat kaikki lamput

nahkani oli parkkiintunut
kyyneleet palaneet tuhkaksi

sinä soitit
ja äänesi oli niin Cool

sydän pysähtyi ja löi yli

sanat takertuivat kurkkuuni

muistin jalkasi varvastossuissa
soittajan sormesi
hymysi
hyväilevät sanasi

aamulla sinä tulit
tulit kuin aina silloinkin
mitään kysymättä, mitään selittämättä

Kuin nousuvesi

tulevat kyyneleet

sinä olen kipuna minussa

Meidän matkamme oli hotteja

siellä nautittiin navasta shotteja

kielimatkalla maailmalla

ruusu kummulle kermavaahdosta

keskelle kypsä mansikka

siinä alkupala nautinnolle

kieli maisteli vaahtoa, mansikkaa

huulet kosteina odotti tulevaa

elämysmatkalla tällä

veri virtasi kuumana shoteista

pulssi nousi ihoista hoteista

ja me tulimme toisistamme

kaikki vuodet oli matkamme kuumia

ja koimme satoja huumia

aina raukeuden rannalle asti

pimeällä kadulla

 vain askelten ääni

loittoneva selkäsi hämäränä

katulampun kelmeä kieli

 nuolee jäljet

hiljaista on

niin hiljaista

minun rintani ovat tyhjiksi imetyt

kohtuni heitetty koirille

sinun juuresi täyttivät sydämeni

tuskainen on katseeni pimeyteen

yksinäisyyteen

huudan nimeäsi

vaikeroin kuin haavoitettu eläin

ei minua kukaan kuule

ääneni on takertunut kurkkuun

ei minulla ole sanoja

ei  enää sydäntä

Minä eronnut ja karannut

kerta toisensa jälkeen rakastunut

vuosiksi, kymmeniksi, koko elämäksi

ruumiini ja sieluni liannut ja liottanut

monissa vesissä

    kirkkaissa ja sameissa

hypännyt sinisilmäisenä ja punaposkisena

laulanut, nauranut ja tanssinut

Rakkaudenalttarilla

lopulta kanelipuun oksalle pesäni rakensin

Halun kypsyttämät reidet

avasivat sinulle kaupungin portin

kaupunki kutsui

toivotti tervetulleeksi omansa

tuon kaupungin kaivo oli ilosta

      ylitsevuotavainen

Sinä istut laiturilla

   on aamuyö

aurinko kutittelee silmiäsi

   kerrot minulle

peilityynestä merensinestä

koketeeraavasta joutsenesta

telkänpoikasesta varpaasi vieressä

lintujen laulu soi korviini

äänesi taustamusiikkina

  äänesi joka on haikea

   yksinäisyyden harmaannuttava

     kauneudesta huolimatta

minä siirryn ajassa viereesi

odottavaan syliisi

Tänään sinussa asuu jo pullon henki

sormesi annoit

ei se ole enää renki

vaan isäntänä määrää kättesi töitä

ja hulluuteen johtaa

et hallitse nyt öitä

se sisälläsi ärjyy ja sulle salaa nauraa

kun suutelet yhä vaan pullon kaulaa

ja kätesi nostat rakasta vastaan

suutasi pieksät ja kuritat lasta

etkö jo huomaa

jos et isännyyttä vaihda

ei tuo pirulainen mitään kaihda

vaan upottaa sinut juoppouden suohon

kutistaa maksan

Kun lapsena haavan sain sormeeni

aina Äiti, laastarin löysit

kun tulehdus vaivasi korviani

sinä taidollas niitä hoisit

kun itkin ja potkin ja kiukuttelin

sinä rintaasi vasten painoit

kun nukkumaan menoa vitkuttelin

sinä hiljaista lauluas lauloit

minä teininä tiesin kaikesta kaiken

 Äiti niin vanhalta näytti

kuuroille korville neuvosi kaikui

tanssi mun mieleni täytti

ei elämä pelkkää tanssia ollut

sen myöhemmin huomata sainkin

ei ruusuja pelkkiä tielleni tullut

vaan pistivät ohdakkeetkin

nyt äitinä tiedän äitien huolet

ne koskaan ei muuksi muutu

rakkaus lapsiin häivyttää puolet

eikä onnea elämästä puutu

Äitini haudalle ruusun kannan

ja katselen pilvenreunaa

sinulle Äitini,

 suuren kiitoksen annan

ohjeista,

jotka elämääni seuraa

Olin viidentoista

     askelen yli

niskaa nakkelin lähtiessäni etsimään

    maailmalle näyttämään

hohtavat siipeni

    liian innokkaat lentämään

korkealle kiipesin

      puoli metriä yli merenpinnan

huusin:

täältä tullaan elämä

kolmenkymmenen jälkeen

kiire, kiire, kiire

oli puraisut palansa

raapinut elämä pitkillä kynsillään

jättänyt jälkensä jokainen

palasin etsimään juuria katkenneelle

    multaa juurille

       lannoitetta kitukasvuiselle

          lämpöä kypsymättömälle

en minä mitään tiennyt

luulin vaan

Ranta oli autio

tuuli repi naisen hiuksia

naisen

jonka rinnassa oli tyhjä huone

täynnä tuskaa

takana elämä

rakkaudeton elämä

edessä ei mitään

tai kuitenkin

tai kuitenkin

vellova meri

musta kuin tähdetön yö

aallot karjuivat

raastoivat kallionkuvetta

raiskasivat rannan valkoista hiekkaa

naisen silmien edessä

naisen

jonka rinnassa oli tyhjä huone

täynnä tuskaa

Pieni poika

juoksi tuulen mukana

kuin villi varsa

oljenkeltainentukka hulmuten

tarttui naisen käteen

naisen

jonka rinnassa oli tyhjä huone

täynnä tuskaa

takertui helmaan

silmät loistaen

huulillaan hymy

avasi kätensä

painoi naisen kämmenelle

pienen

pienen näkinkengän

Mä silloin istuin yksinäin

ja katsoin merta rauhaisaa

näin naisen saapuvan

aaltoihin astuvan

ja pelon tunsin syömmessäin

mä meren pintaa tuijotin

tuon naisen palaavan jo toivoin 

mä juoksin aaltoihin

peräänsä sukelsin

toin hänet takaisin

kyynelsilmin kertoi hän

surusta elämän

joka häneltä vei

suuren rakkauden

syliin toisen naisen

ja halun elämään

mä kuivasin kyyneleet

poskilleen vierineet

sormi kohtalon lie

meille näyttänyt tien

uuteen rakkauteen

Äänesi hyväilee korviani ajan yli

suljettujen silmien takana

 ihoni muistissa hyväilevät kätesi

kirjoittamassa rakkausrunoa

aamunhämärässä hehkuvalle vatsakummulle

miehentuoksusi viipyy yhä lakanoissa

pari mustaa hiusta tyynyllä teipattuna

hyvää huomenta tänäänkin

Hymyilin aamulle

katselin sinua

se oli niin hellyttävän kaunis

levätessään kaikkensa antaneena

kuin hautova lintu pesässään

muniensa päällä

kyyneleet

 jäi vain jälkeesi kyyneleet

Paljon sinua rakastin, sulle kaiken tahdoin antaa

 tanssia alla tähtien, yhden tähden syliisi kantaa

                                yhden  tähden syliisi kantaa

et silmiin minua katsonut, kun kerroit toisen löytänees

vain oven hiljaa suljit, jätit jälkeesi kyyneleet,

                                jätit jälkeesi kyyneleet

minä uskoin, toivoin ja luotin kaiken lopulta muuttuvan

jos vain hetkisen jaksaisin kantaa, vielä murheita maailman,

                                       vielä  murheita maailman

taas odotan ikkunan luona tyhjää katua tuijotan

sinun askeltes äänen toivon korviini kuuluvan,

                                            korviini kuuluvan

Siinä hän seisoi edessäni hymyillen

 viini täynnä nuolia

minä odotin

minä halusin osuvan

jokaisen nuolen jäävän

sydämeeni

hän ei sitä niin ajatellut

hän halusi kaiken

eikä yhtään mitään

ampui nuolensa

veti valuvana ulos

haistoi

maistoi

ja käänsi selkänsä

minä halusin antaa

ja ottaa

kaikki tai ei mitään

kuitenkin kokonaan elää

tätä päivää

hetkeä

kuin viimeistä

täysillä

Meri rauhaton pauhaa

aallot kallioon lyö

myrsky anna ei rauhaa

on päivä tumma kuin yö

nainen mustissaan seisoo

tyrskyihin tuijottaa

palttoon tiukemmin kietoo

suojaa hartioitaan

meri voimaansa käytti

venettä soutavaan

julmat halunsa täytti

mieheen rohkeaan

yhä rannalle palaa

tuo nainen rukoillen

aina toivoo hän salaa

 vihansa laantuneen

noustessani Turussa junaan
Idioottimainen ilme naamallani
katselin ikkunasta sinun
vilkuilevaa kättäsi
ja pysähtynyttä katsettasi

vielä muistissa
samaajalkaa käyvät tunnit
iholla vastakkain litistyneet
suutelevat naamat
yhdessä
toisiaan ylihakkaavat sydämet

edessä tunnista tuntiin
raiteiden rynkytystä
paikalleen jämähtäviä tunteja
ohijuoksevia kaupunkeja
ylipursuavia kyyneleitä

Yksi ilta

ja yö

vain meidän kahden

sivelin hunajaa

istutin mansikoita

juoksutin

tummaa  suklaata

 vartalolle jota rakastin

kuu tuikki ikkunasta

tähdet sulkivat silmänsä

herkkupöytäni oli katettu

maistelin hunajaa

haukkasin mansikkaa

suklaa suli huulilleni

sinä lisäsit kerman kukkuraksi

yksi ilta

ja yö

herkkuhetkiä

vain meidän kahden

Olet kastepisara

ruusuni terälehdellä

olet auringonsäde

illan viilentämällä iholla

olet kirkas lähde

janoisen erämaassa

olet viileä tuuli

paahtavassa kuumuudessa

olet maa

olet tuli

olet vesi

olet Elämä

Minä itken meitä

jotka jäimme kesken

aikamme kylvimme siinä vedessä

joka oli kaiken alku

ja syntymä

minä itken

ja juon elämänjanooni

kyyneleeni